PAD-hanke osallistui Taiteiden yöhön

Torstaina 25.8.2016 PAD-hanke järjesti yhdessä FinFamin (External link) (Mielenterveysomaisten keskusliitto) Kohtaamon kanssa pienen tapahtuman Lapinlahden Lähteen piha-alueella, entisessä Lapinlahden sairaalassa. Lapinlahden sairaala oli paikkavalintana luonteva, koska Kohtaamo toimii näissä tiloissa ja tiesimme, että vanhalla sairaala- alueella tulee olemaan Taiteiden yönä paljon muutakin tapahtumaa. Koska edellinen tapahtuma Espan lavalla oli ollut paneelikeskustelu, päätimme että tällä kertaa keskitymme kertomaan ohikulkijoille PAD -hankkeesta ja nuorten haasteista mm. työelämässä. Jaoimme myös ihanaa Goodio (External link)–suklaata ja ilmapalloja.
Pienellä infopisteellämme kävi paljon porukkaa ja keskustelimme vierailijoiden kanssa asenteista mielenterveyskuntoutujia kohtaan. Ihmisten mielipiteistä kävi ilmi, että ennakkoluuloisista asenteista tulisi luopua ja unohtaa negatiiviset mielleyhtymät sairastuneita kohtaan. Oli mukava kuulla, että PADin pisteellä vierailevilla ihmisillä oli tämänkaltaisia ajatuksia. Tuli tunne, että asenneilmapiiri Suomessa on tosiaan muuttumassa ja toivottavasti tietysti kaikkialla muuallakin maailmassa. Jakamassamme kyselykaavakkeessa on erilaisia kysymyksiä liittyen mielenterveyteen ja siihen liittyviin uskomuksiin. Mikä olisikaan ollut parempi paikka jakaa kyselykaavakkeita kuin vanha ”hullujenhuoneen” ympäristö.
Rakennuksena Lapinlahti huokuu historiaa ja luonto sen ympärillä on kaunista. Taiteiden yönä rakennukseen pääsi tutustumaan ja siellä oli monenlaista taidetta edustettuna. Ilta meni nopeasti ja tunnelma paikassa oli kiva ja rento. Pisteellämme kävi paljon mukavia ihmisiä. Moni varmasti vielä jatkoi Taiteiden yön juhlimista Lapinlahden sairaala-alueella tai jossakin muualla. Suklaat saivat uudet omistajansa ja lapset (miksei myös aikuiset) olivat iloisia saamistaan ilmapalloista. Ellei muuta, niin sen me PADilaiset opimme ilmapalloista ja tuulisesta säästä, että ilmapallojen narut menevät muutamassa minuutissa kovassa tuulessa todella sekaisin!
Lisää PAD-tapahtumia on tulossa syksyn aikana ja niistä ilmoittelemme täällä ja PADin Facebook (External link)-sivuilla.
Mukavaa syksyä toivottavaa PADin porukka!