“Olet sydämellisesti tervetullut vaikka … ” OSA 1

May 16, 2016

Matka Minuksi –dokumenttielokuvan ohjaaja Mina Laamo ja PAD-projektin kokemusasiantuntija nuorten identiteetin ja mielen herkimpienkin kysymysten äärellä.

Haastattelija ja teksti: Vilma Maanpää, PAD-projekti, kokemusasiantuntija

Muut kuvat: Dokumenttielokuvasta Matka Minuksi.

Minulla oli kunnia tavata Matka Minuksi –dokumenttielokuvan ohjaaja Mina Laamo viikko PAD:in Arcadassa järjestämän elokuva- ja keskustelutilaisuuden jälkeen. Sovimme tapaamisen rauhaisaan helsinkiläiskahvilaan keskustellaksemme ja haastatellakseni häntä elokuvasta ja sen teemoista niiden ajatusten pohjalta, joita tuo elokuva meissä katsojissa herätti.

Omien ajatusteni lisäksi halusin lähestyä Minaa niiden kysymysten muodossa, joita viikkoa aiemmin Arcadassa käyty keskustelutilaisuus oli virittänyt muidenkin katsojien mielissä. Näitä kysymyksiä kokosin yhteen PAD-projektin puitteissa tehdyllä verkostoitumismatkalla Tallinnaan. Kysymysten laadinnassa mukana olivat minun lisäkseni projektin toinen kokemusasiantuntija Nina, Arcadan opiskelijat Ronja, Myy ja Anna sekä projektimme johtaja Jukka.

Tärkein tulokulma minun ja Minan tapaamiselle oli PAD-projektin ydinajatus mielenterveyden stigmatisoinnin vähentämisestä. PAD-projektin tärkein tavoite on vaikuttaa positiivisesti mielenterveyden häiriöihin liittyvään leimaantumiseen. Oma kokemukseni on, että kun olen uskaltautunut puhumaan omista vaikeuksistani myös mielenterveyden osalta, niin myös oma häpeäni eli itse itseni leimaaminen on vähentynyt. Mina kertoikin sen olevan myös hänen elokuvaprojektinsa päämotiiveja.

Halusin selvittää Minaa haastattelemalla, mitä Mina ja elokuvan päähenkilöinä olevat nuoret naiset ajattelevat leimaantumisesta. Halusin tietää ovatko he kokeneet leimaantumista, pelkoa paljastumisesta. Vai ovatko he esimerkkejä siitä, että pelko paljastumisesta onkin elämässä useimmiten isompaa kuin itse paljastuminen, ja voisiko omien vaikeuksien esille tuominen olla heillekin positiivinen kokemus?!

Mina painotti heti alkuun ajattelevansa, että mieli on kuin mikä tahansa muukin kehonosa. Se voi reistailla, oireilla ja sairastua, mutta myös parantua. Tästä lähtökohdasta oli ihana aloittaa parituntinen haastattelukeskustelutuokiomme sydämellisen haastateltavani kanssa.

Ensi alkuun kysyin Minalta:

Mistä ajatus Matka minuksi -elokuvasta sai alkunsa?

“Tein toisen elokuvan ennakkotutkimusta ja törmäsin nuorten naisten pitämiin henkilökohtaisiin blogeihin. Kun aloin tutkia asiaa enemmän, tuntui, että blogien suosituimpia aiheita olivat masennus, syömishäiriöt ja muoti. Nuorten naisten avoimet pahanolon ilmaukset masennus- ja syömishäiriöblogeissa ovat kaikkien luettavissa, mutta tuskin kukaan tiesi niistä. Se sekä suututti että ärsytti. Tuli entistä selkeämmin sellainen olo, että näistä asioista on puhuttava. En usko, että mikään asia maailmassa on parantunut sillä, että siitä vaietaan. Ajattelen, että tärkeää on maltillinen ja rehellinen tapa puhua vaikeistakin asioista, ilman kauhistelua tai hyssyttelyä.”

Huomio sai Minan entisestäänkin perehtymään ja kiinnostumaan siitä, miksi juuri nämä aihepiirit ovat niin vahvasti edustettuina. Se sai myös pohtimaan, että milloin maailmasta tuli näin raadollinen. Mina jatkoi:

”On järkyttävää, että nuorten naisten itsemurhat ovat lisääntyneet niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa, vaikka muiden ryhmien osalta itsemurhatilastot ovat onneksi laskemaan päin. Muutama vuosi sitten olimme maailmanlaajuisesti naisten itsemurhatilastoissa neljäntenä, heti Japanin, Etelä-Korean ja Kazakstanin jälkeen. Tilanne lienee yhä sama. Kun olin aloittelemassa elokuvan tekemistä vuosia sitten, Helsingin Sanomissa uutisoitiin isoin otsikoin, kuinka itsemurhat ovat kääntyneet laskuun Suomessa. En voinut uskoa, että edes väliotsikoksi ei nostettu faktaa, että nuorten naisten osalta tilanne on huonontunut ja itsemurhat lisääntyneet. Se mainittiin kyllä artikkelissa, mutta vähän kuin ohimennen sivuhuomiona keskellä leipätekstiä.”

Tästä jatkoimme Minan kanssa yhdessä pohdiskelua kehollisuuden merkityksestä yhteiskunnassamme aivan pienestä lapsesta lähtien. Itsemurhatilastoissa kärkisijoilla ovat maat, joissa kulttuuriin kuuluu pidättäväisyys ja suorituskeskeisyys. Mina mainitsikin, että on olemassa tutkimuksia siitä, että fyysinen läheisyys vanhempien ja lasten välillä on yhteydessä positiiviseen kehonkuvan ja sitä kautta myös hyvinvointiin vanhempanakin. Jatkoimme Minan kanssa keskustelua siitä, kuinka kehollisuus on nyky-yhteiskunnassa ehkä hieman kateissa: työmme on yhä harvemmin fyysistä ja elämämme kaiken kaikkiaan yhä virtuaalisempaa. Yhteys kehoon saattaa kaiken keskellä hukkua.

Mina totesi, että elokuvaohjaajanakin tärkein työväline on oma keho ja rehellisyys omia tunteita kohtaan:

“Tunteminen on kehollista – kun rakastuu, pahoittaa mielensä, nolostuu tai jännittää -, kaikki ne tuntuvat kehossa eri tavoin. Elokuvaa tehdessä ja esimerkiksi jo kuvattua materiaalia katsoessa, se että jokin hetki materiaalissa tuntuu kehossa joltakin, on merkki siitä, että jotain tärkeää tapahtuu. Usein ne hetket päätyvät myös lopulliseen elokuvaan.”

Ihmisen kokonaisvaltaisuus eritoten kehollisuuden näkökulmasta on kiinnostanut minuakin viime vuosina koko ajan entistä enemmän. Kouluttauduin toissa vuonna tanssi-innostajaksi saadakseni lisäymmärrystä mielen ja kehon yhteisyydestä. PAD-projektinkin puitteissa on nyt suunnitteilla tanssityöpaja kehon ja mielen yhteyden vahvistamiseksi niiden vaikeampienkin mielen asioiden äärellä pysähtymiseksi.

OSA 2 jatkuu ensi viikolla.

Lisätietoja elokuvasta: www.matkaminuksi.fi

Lisätietoja PAD-projektista: http://inside.arcada.fi/author/the-pad-project/

https://www.facebook.com/PADprojekti

Tags: mental health, Youth