Valintoja tekemässä

Kauko Lindfors, Lektor i ljud och klipp, Institutionen för Kultur och Media, Arcada UAS

 

Kauan sitten meillä Suomessa oli vielä elokuvafestivaali, jonka nimi oli Kettupäivät. Suostuin aikanaan tuon festivaalin esiraatiin – siis valitsemaan lyhytelokuvia ja dokumenttielokuvia, jotka pääsisivät varsinaisille festivaaleille.

En ollut yksin. Meitä oli esiraadissa muutamia ihmisiä. Katsoimme ehdokkaat omilla tahoillamme ja annoimme pisteitä paperiseen listaan.

Siinä minä istun olohuoneessani. Lattialla on pari isoa pahvilaatikkoa, jotka ovat täynnä vhs-kasetteja. Niitä oli runsas sata. Tai jopa enemmän.

Ajattelin, että katson jokaista elokuvaa alusta pari minuuttia. Sitten päätin, että minun on katsottava ne kokonaan. Saattaisihan olla niin, että jossain elokuvassa voisi olla lopussa jokin käänne, joka tekee elokuvasta erinomaisen tai edes erikoisen. Näin ei tapahtunut kertaakaan.

Päätin, että en enää ikinä osallistu tällaiseen.

Ja sitten – kymmenisen vuotta sitten minua pyydettiin Jussi-palkintojen esiraatiin leikkauksen edustajana. Ja minä hölmö suostuin. En tiedä pyydettiinkö minut mukaan, koska olin töissä opettajana Ammattikorkeakoulu Arcadassa vai siksi, että olin leikkaaja, joka tuona vuonna ei ollut leikannut yhtään Jussi-kelpoista elokuvaa, vain yhden televisiosarjan.

Menettely on Jussi-palkintojen kohdalla sellainen, että esiraati valitsee kussakin kategoriassa 3-5 ehdokasta, joista Filmiaura Ry:n jäsenet äänestävät lopulliset voittajat.

Tein perusteellista työtä ja katsoin kaikki ehdokaselokuvat. Monet olin nähnyt jo teattereissa, mutta niiden osalta, joita en ollut nähnyt, minulle toimitettiin dvd-levyt.

Tein muistiinpanoja ja katsoin jotkut elokuva muutamaankin kertaan. Minulle siis muodostui muutaman elokuvan lyhytlista (shortlist) – siis elokuvat, jotka minusta olivat hyvin ja taiten leikatut.

Minun listallani oli pari elokuvaa, jotka elokuvina eivät olleet kovin onnistuneet, mutta jotka oli leikattu hyvin.

Sitten eräänä sunnuntaina esiraati kokoontui Tennispalatsin presidenttisviittiin päättämään lopulliset ehdokkaat.

Valtavan pöydän ympärillä istui parikymmentä esiraadin jäsentä, jokainen omalla erityisalueellaan. Kuvaajien edustaja, lavastajien edustaja, maskeeraajien edustaja – siis jokaista palkintokategoriaa vastaava esiraadin jäsen.

Minä yllätyin, kun keskustelu alkoi. Kuka tahansa pöydän ääressä saattoi nostaa kenet tahansa ehdokkaan mistä tahansa kategoriasta äänestyksiin, joissa olisivat kolme parasta ehdokasta. Olin naivisti olettanut, että minun listani parhaista leikkaustöistä olisi keskustelun pohjana, mutta olin täysin väärässä.

”Se oli musta kivasti leikattu ja se leffa oli sitä paitsi hyvä”. Tuo oli yksi repliikki pöydän ääressä. Ja sitten äänestettiin. Minun listaltani pudotettiin yhtä lukuun ottamatta kaikki elokuvat.

Äänestettäessä parasta miesnäyttelijää kävi vielä kummallisemmin. Kolmen parhaan ehdokkaan listan valmistuttua syntyi omituinen keskustelu, jossa koko valmiiksi äänestetty lista pantiin kokonaan uusiksi.

Minä mietin vain, mitä virkaa on asiantuntijoilla, kun koko valinta menee huutoäänestykseksi.

Luulen, että koko esiraatiajatus on tarpeeton. Suomessa tehdään niin vähän elokuvia, että Filmiauran jäsenet, joita ilmeisesti on runsaat kaksisataa, voisivat äänestää keskuudessaan kaikista meillä tehdyistä elokuvista jokaisen kategorian voittajat.

Ehdotin Filmiauralle myös ulkomaisten asiantuntijoiden käyttöä.

Elämme korona-aikaa. Jussi-gaala piti järjestää viime viikolla, mutta nyt se on siirretty jonnekin myöhempään ajankohtaan. Uusin uutinen on se, että se järjestettäisiin puolivälissä lokakuuta.

Vaikkakin kokemus Jussi-palkintojen esiraadista oli jossain määrin turhauttava ja jopa ahdistava, on se kuitenkin kokemus, joka on auttanut minua opettajana Arcadassa – valitsemassa. En sielläkään siis mielelläni halua tehdä valintoja, mutta olen siihen pakotettu – joka kevät kouluumme pyrkii uusia opiskelijoita ja olen mukana valitsemassa heitä, jotka saavat opiskelupaikan. Joka kevät tuntuu kurjalta sulkea ovi monelta halukkaalta. Mutta niin on pakko tehdä. En silti totu siihen.

Ja vielä. Jussi-palkinnon leikkauksesta tuona vuonna sai elokuva, joka minun listallani oli ensimmäisenä.

 

kauko.lindfors@arcada.fi