Education, Projects

Cilect Film Prize – kurssi / 2018

August 24, 2018

Kauko Lindfors, Lektor i ljud och klipp, Institutionen för Kultur och Media, Arcada UAS

 

Huhtikuun lopussa tai toukokuun alussa se tulee – paketti. Cilect lähettää kaikille jäsenkouluilleen paketin, jossa on runsaat 20 dvd-levyä. Ne sisältävät lyhytelokuvia, dokumenttielokuvia ja animaatioita. Ne ovat elokuvia, jotka ovat ehdokkaina Cilect Film Prize-kilpailuissa.

Vuonna 1954 perustettu Cilect on elokuvakoulujen katto-organisaatio. Siihen kuuluu yli 180 elokuvakoulua ympäri maailman, 65 maata ja kuusi mannerta. Kouluissa työskentelee yli 9000 opettajaa, yli 55.000 opiskelijaa ja entisiä opiskelijoita, alumneja on melkein 1.4 miljoonaa. Suomessa on viisi koulua, jotka ovat Cilectin täysjäseniä: Aalto, Tampereen Ammattikorkeakoulu, Turun Ammattikorkeakoulu, Metropolia Ammattikorkeakoulu ja meidän koulumme Arcada.

Cilect Film Prize on kilpailu, joka on järjestetty vuodesta 2005 lähtien. Aluksi elokuvat kilpailivat kaikki yhdessä sarjassa, mutta vuodesta 2010 kilpailu on jaettu kolmeen lohkoon: paras dokumenttielokuva, paras fiktio ja paras animaatio.

Eri kouluilla ympäri maailman on erilaisia tapoja äänestää suosikkejaan noissa kolmessa eri sarjassa. Joissakin kouluissa henkilökunta valitsee elokuvat ja joissakin sekä opettajat että opiskelijat. Minä sain pari vuotta sitten ajatuksen tehdä kurssin, jolla meidän koulumme äänestää mielestämme parhaat elokuvat – toki meillä vain kahdessa kategoriassa: paras dokumenttielokuva ja paras fiktioelokuva. Me emme valitse parasta animaatiota, koska me emme tuossa kategoriassa osallistu kisaan.

Cilect-kilpailun pääsäännöt ovat yksinkertaiset: elokuvat saavat maksimissaan olla 30 minuuttia pitkiä ja oman koulun elokuvia ei saa äänestää.

Cilect-kurssi on avoin kaikille koulumme opiskelijoille eikä se vaadi ennakkotietoja edes elokuvan alalta. Cilect-kurssi siis alkaa toukokuussa ja jatkuu puoleen väliin kesäkuuta. Kurssin viimeiset kolme viikkoa katsomme joka päivä kahdeksan tuntia elokuvia. Kurssi on viiden pisteen kurssi, joka ei todellakaan ole helppo. On todella raskasta katsoa elokuvia elokuvien perään ja sitten keskustella niistä – se on kuin monen viikon elokuvafestivaalit. Ne keskustelut ovat myös hyvin keskeinen osa oppimisen prosessia. Opiskelijat kirjoittavat kurssin päätteeksi esseen: mitä opin kurssilla? Palaan tähän myöhemmin.

Cilectin kilpailussa on ollut erilaisia trendejä. Viime vuonna (2017)  oli poikkeuksellisen paljon elokuvia, jotka tavalla tai toisella käsittelivät Syyrian kriisiä ja siitä kumpuavaa pakolaisuutta. Nämä elokuvat saattoivat tulla mistä vain, ei pelkästään pakolaiskriisiä kohdanneista maista. Tänä vuonna aihetta ei käsitelty juurikaan.

Yksi kulttuurinen trendi on esiintynyt melkein joka vuonna. Itä-Aasialaisissa elokuvissa yhdessä syöminen esiintyy useissa elokuvissa. Jokunen vuosi sitten kilpailussa oli elokuva, joka kertoi isän ja pojan ristiriitaisesta suhteesta. Elokuvan alussa he söivät eri huoneissa. Elokuvan lopussa heidän suhteensa parani ja he söivät yhdessä.

Välillä vastaan tulee elokuvia, joita on kulttuurisesti mahdottomia ymmärtää. Joskus intialaiset ja usein afrikkalaiset elokuvat pohjautuvat paikallisiin kansantarinoihin ja taruihin. Ilman näiden tarinoiden tuntemusta jotkut elokuvat eivät lainkaan avaudu. Ainakaan ilman, että googlettaa elokuvan nimen ja lukee sen kansantarinan tai tarun.

Eräs trendi, joka on ollut vuosi vuodelta tavallisempi, on elokuvaopiskelijoiden siirtyminen omien maidensa ulkopuolelle muiden maiden elokuvakouluihin. Muutama vuosi sitten näimme mainion dokumenttielokuvan, joka oli kuvattu Ukrainassa ja joka kertoi paikallisesta bussimatkasta vanhalla rämällä bussilla. Koko tekijäjoukko oli matkustanut Englannista Ukrainaan tekemään tuota elokuvaa. Ohjaaja oli nimensä perusteella ukrainalainen. Tämä kertoo tästä trendistä, mutta se kertoo myös siitä, kuinka suurilla budjeteilla jotkut koulut operoivat.

Vuonna 2017 neljänneksi sijoittunut elokuva ”All of Us” oli kuvattu ilmeisesti Keniassa, jonne koko kuvausryhmä oli lennätetty Hampurin elokuvakoulusta tekemään elokuvaa. Ja tuo elokuva oli Oscar-ehdokkaana sarjassa paras lyhytelokuva.

”All of Us” oli elokuva, joka kertoi siitä, mitä tapahtuu, kun terroristit kaappaavat bussin ja yrittävät löytää sieltä kristittyjä surmatakseen heidät. Solidaarisuutta osoittavat muslimit suojelevat sitä yhtä ainoaa kristittyä ja hän pelastuu.

Vuoden 2017 elokuvakilpailun viidennen sijan voitti amerikkalainen elokuva ”Dekalb Elemantary”. Sekin oli ehdokkaan parhaan lyhytelokuva Oscarin voittajaksi

”Dekalb Elemantary” oli hyvin yksinkertainen elokuva. Kouluampumista suunnitteleva nuori mies saapuu koulun kansliaan ja kertoo aikeistaan koulun kanslistille. Elokuvassa ei ole juurikaan toimintaa, mutta sen intensiteetti on valtava. Koko elokuva tapahtuu kansliassa, kun kanslisti ylipuhuu nuoren miehen luopumaan hankkeestaan. Elokuva päättyy siihen, kun kuulemme poliisiautojen tulevat lähelle ja nuori mies jättää aseensa ja menee ovesta ulos antautumaan.

Vuoden 2017 kolme parasta elokuvaa olivat: kolmas, Sweet Maddie Stone (NFTS, Englanti), toinen A Night In Tokoriki (UNATC, Romania) ja voittaja When Grey Is A Color (NFA, Hollanti).

Amerikkalaisten elokuvien taso vaihtelee suuresti. Kovin moni on ollut selvästi käyntikortti Hollywoodiin. Kokonainen pitkän elokuvan tarina on puristettu alle kolmeenkymmeneen minuuttiin.

Kaikkien kilpailusarjojen enimmäiskesto on maksimissaan 30 minuuttia. Tänä vuonna oli poikkeuksellisen paljon elokuvia, joiden kesto lähenteli tuota maksimia. Moni näistä elokuvista oli aivan liian pitkiä ja ne olisivat selvästi kaivanneet lyhentämistä.

Lyhytelokuva, niin dokumenttielokuva kuin fiktio on vaikea muoto. Pitkän elokuvan dramaturgia ei toimi lyhytelokuvassa. Pitkä elokuva on kuin romaani tai novelli. Lyhytelokuvan tulisi lähestyä runoa tai jopa japanilaista haikua – sen pitäisi olla tiivistetty havainto ilmiöstä tai tunteesta.

Näitä edellisiä ei tänä vuonna juurikaan löytänyt. Aikaisempina vuosina kilpailussa on ollut ainakin muutama wow-elokuva. Tänä vuonna niitä ei ollut. Eli elokuvien taso oli huonompi kuin aikaisempina vuosina. En osaa selittää tätä. Mutta ehdotan erästä teoriaa. Elokuvan tekemisen teknologiasta on tullut helpommin saatavaa ja halvempaa. Kynnys tekemiseen on madaltunut. En kaipaa itse analogista filmiä, mutta on selvää, että silloin, kun elokuvan tekeminen oli vaikeampaa ja kalliimpaa kuin nykyään, kuvattavaa harkittiin ja mietittiin todella tarkkaan ja kuvattiin vain välttämätön. Digitaalisuus on halpaa ja kamera käy koko ajan. Se intensiivinen hetki, kun kamera käy ei enää ole niin intensiivinen.

Kaikkina näinä vuosina kurssilla on ollut käytössä hylkäys-menettely, jonka nimi on vaihdellut. Tänä vuonna sen nimi oli skip. Tämä tarkoittaa sitä, että jos yli 20 minuuttia kestävän elokuvan aikana puolet opiskelijoista sanoo skip, katselu keskeytetään ja elokuva saa nolla pistettä. Ja tätä menettelyä sovitetaan vain yli 20 minuuttia pidemmille elokuville. Tänä vuonna skip-elokuvia oli paljon. Jos elokuvaa on kulunut yli viisi minuuttia ja katsoja ei vielä tuossa vaiheessa tiedä, mistä elokuva kertoo – elokuvassa on ongelma.

Olen kauan sitten ollut erään elokuvafestivaalin ennakkojuryssä. Muistan sen, kun olohuoneeni lattialla oli pahvilaatikko, jossa oli yli 200 VHS-kasettia. Ajattelin ensin, että katson vain ensimmäiset muutamat minuutit ja teen arvioni sen perusteella. Mutta sitten totesin, että en voi näin tehdä. Saattaahan olla niin, että elokuvan lopussa on joku käänne, joka tekee siitä erinomaisen elokuvan. Kerron tämän kokemukseni aina opiskelijoille ja pyydän heitä miettimään tätä, kun he hylkäävät jonkun elokuvan.

Hylkäysmenettely kertoo elokuvien tasosta, mutta se kertoo myös jotain opiskelijoista ihmisinä. Sehän on eräänlaista vallankäyttöä ja olikin selvää, että skippaajat olivat usein samoja opiskelijoita. Tätä olisi mielenkiintoista tutkia enemmän.

Mitä opiskelijat sitten esseissään kertoivat oppineensa? Yleisin vastaus oli se, että katsotut elokuvat olivat usein liian pitkiä ja niitä olisi voinut reippaasti lyhentää leikkaamalla. Toiseksi yleisin vastaus oli se, että opiskelijat olivat oppineet katsomaan ja keskustelemaan juuri nähdystä. Kolmanneksi yleisin vastaus oli se, että he olivat oppineet paljon erilaisista kulttuureista.

Ja yleisin palaute on joka vuosi ollut se, että tämä kurssi pitäisi olla pakollinen kaikille ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Se avaisi silmiä nähdä myös omat elokuvat aivan eri tavalla. Tätä on vain kovin vaikea toteuttaa. Kurssi vain ei mahtuisi ensimmäisen vuoden opintoihin.

Tänä vuonna äänestimme voittajiksi seuraavat elokuvat: paras fiktio – Little Italian Girls (Piccole Italiane, CSC, Italia) ja paras dokumentti – The Shift ( Stanford University, USA)

Myöhemmin syksyllä selviävät kaikki voittaneet elokuvat.

Tervetuloa tutustumaan erilaisiin kulttuureihin ja tuotantotapoihin – kurssille keväällä 2019.

Lisätiedot:
Kauko Lindfors, kauko.lindfors@arcada.fi